perjantai 16. elokuuta 2013

Pastaa tonnikalakastikkeella

Tiedän, että moni italialaisen ruuan ystävä voi puistella päätään seuraavan reseptin kohdalla, mutta koska meille tämä on maistunut jo pitkään ja on todella helppo tehdä niin laitan sen tänne blogiini. Varsinkin mökillä, kuten tänään, tämä maistuu.




Tällä ohjeella riittää kahdelle-kolmelle

Pastana olen käyttänyt joko penneä tai kuten tälläkertaa fusillia, noin 3-4 dl, joka keitetään al denteksi.

Kastike:
1 keskikokoinen sipuli silputtuna
2-3 valkosipulin kynttä
2-3 rkl tomaattipyrettä
1 prk tonnikalaa
200 g tomaattisosetta
100 g sinihomejuustoa
tilkka kermaa
pippuria
paprikajauhetta
sokeria

Freesaa sipulia ja valkosipuli öljyssä. Lisää tomaattipyre ja mausteet. Lisää tonnikala, jos se on veteen tai öljyyn säilöttyä, niin valuta nesteet ensin pois. Tai jos kuten tällä kertaa meiltä löytyi tonnikalaa tomaattikastikkeessa, niin sen lisäsin kaikkineen. Lisää tomaattisose ja sokeri ja anna kiehahtaa hetki. Lisää murennettu sinihomejuusto ja jos kastike tuntuu kovin paksulta niin lisää tilkka kermaa. Anna kiehua miedolla lämmöllä hetki.

Kun pasta on kypsää kaada vesi pois ja kaada kastike kattilaan ja sekoita. Tarjolle parmesanin kera. Päälle voi ripotella vielä tuoretta basillikaa. Sitä ei tällä kertaa ollut, mutta muutama kunnossa oleva tinjaminlehti löytyi päälle.

Tämä on todella usein pelastanut mökillä lounaan. Varsinkin kun on rakennettu jotain. Pastaa, tonnikalapurkkeja, tomaattipyrettä ja -sosetta löytyy yleensä aina mökiltä ja sinihomejuustoa sekä kermaa saadaan lähikaupasta tarvittessa.

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti